Moni on viime aikoina ollut huolissaan tulevaisuudestaan. Harva se päivä julkaistaan joku barometri tai skenaario, jossa luetellaan millä aloilla työpaikat säilyvät ja missä robotisaatio tai joku muu evolutionäärinen prosessi vie tuolin alta. Onneksi löytyy myös kriittistä ajattelua ja hieman moniulotteisempaakin diskurssia, joka tekee huomisesta hieman mustavalkoista värikkäämmän.
Yksi valtakunnan tunnetuimman äänenajattelijan podcasteissa on kuulemma käsitelty ja analysoitu myös näitä työelämän tulevaisuudennäkymiä.
Varmasti säilyviä tehtäviä ja rooleja ovat muotoilu, tarinankerronta, orkesterointi, empatia, leikki ja merkitys.
Ei vaadi kaltaiseltani ammattityönohjaajalta paljoakaan, kun on valmis allekirjoittamaan tämän. Ovathan nuo toimet ovat sellaisia, että ainakaan näillä näkymin ne eivät ole hoidettavissa tekoälyn tai bittien avulla. Ihmisiä siis tarvitaan edelleen luomaan, suunnittelemaan, liittämään yhteen, organisoimaan, tuntemaan ja kokemaan.
Ilmiselvältä vaikuttaa myös, että mitä enemmän työelämässä aletaan toimia teknologian, virtuaalisuuden ja jatkuvan liikkeen ja saatavilla olon ehdoilla, sitä enemmän ihminen kaipaa kasvokkaisuutta, kosketusta, paikallaan oloa, pysähtymistä ja todellisuuden tuntua. Monet viitteet työn spiritualiteetista, merkityksellisyyden ja luovuuden kokemisen tarpeesta ovat päivittäin nähtävissä. Ja lisääntyvässä määrin.
Uskoakseni vanha totuus ilmiöiden aaltoliikkeestä ei pala tulessakaan.
On varmasti monia aloja, joissa ihmissuhde- ja sosiaaliset taidot ovat kuumaa valuuttaa tulevaisuudessa. Yksi niistä on työnohjaus, kuten tietysti muutkin konsultatiiviset, reflektiiviset, henkilöstön kehittymiseen tähtäävät interventiot. Työnohjausta tarvitaan työyhteisöissä juuri tämän inhmillisyyden esiin nostamisessa, ylläpitämisessä ja arvostamisessa.
Kuitenkin selviytymisen edellytyksenä on että työnohjaajilla itsellään säilyy kyky ja halu pysytellä prosessiorientoituneessa professionaalisuudessa sekä samalla ”jatkaa valitsemallamme tiellä” – kuten tuo sankarillinen ääneenajattelija muistaakseni vuosikymmeniä sitten jo opasti. Ja se tie on jatkuvan uudistumisen kehä. Se sisältää myös keskeneräisyyteen nöyrtymisen. Se se vasta onkin meille kaikille tarpeellinen tulevaisuuden työelämätaito, uskallan veikata.
Työnohjaajan Masterclass 
Vastaa